maanantai 30. marraskuuta 2009

Väitösjuhla

Sain paljon ihania onnittelukortteja. Yllä oleva kortti tuli tädiltäni. Hän oli jaksanut tuunata korttia ja se oli mielestäni todella kiva.

Pöytiä oli hieman koristeltu. Pidän matalista ruokapöytien koristeista; liian korkeat haittaavat keskustelua vastapäätä olevien ihmisten kanssa.

Ohessa kuva juomapöydästä. Huomatkaa äidin kanssa askarreltu kukka-asetelma taustalla.

Sitten vielä kuvia tarjoilupöydän herkuista ja lyhtyyn tehdystä kukka-asetelmasta.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Lisää viikonlopun askartelua

Nyt tuli vihdoin viimeisteltyä jo viime syksynä aloitettu taulu. Sydän on tehty punaisista lehdistä äidin idean mukaisesti. Nyt sain vihdoin maalattua kehyksen kuntoon ja iskä laittoi ripustuslangan. Mulla on ihan jouluinen olo jo, kun on laittanut kaikki ulkovalot ja vaihtanut taulut tällaisiksi ajankohtaan sopiviksi.

kynttilöiden tekoa

Yllä osa kynttilöistä, joita viikonloppuna äitin kanssa teimme. Kokonaislukumäärä oli 35. Osa kynttilöistä oli kuvanottovaiheessa joko jo ulkona palamassa tai vielä jähmettymässä.

Kynttilät oli tehty vanhojen kynttilöiden jämistä, jotka sitten sulatettiin vanhassa isosuisessa kahvipannussa. Pannusta on tosi näppärä kaataa sula steariini sitten muotteihin vanhan teesihdin läpi. Teesihdin haaviin jää kynttilän jämien sydänlankapätkät ja muut roskat. Niin ja tarkennakoon vielä, että sitä pannua ja sihtiä käytetään vain kynttilöiden tekoon.

Pannussa vihreisiin kynttilöihin mennyt steariinisatsi. Koska kynttilät on tehty kaikenlaisista vanhoista jämistä, ne saattavat välillä savuttaa, joten ne sopivat parhaiten ulkokäyttöön.

Muotin kehittelimme ihan itse. Kertakäyttökahvimukin pohjaan tehtiin pieni reikä, josta sydänlanka pujotettiin läpi. Lanka sidotiin sitten kupin päälle laitettuun paksuun rautalankaan. Toinen pää teipattiin sitten maalariteipillä pohjaan kiinni. Lanka pitää olla hyvin pingotettu, jotta se pysyy suorassa steariinia muottiin laskettaessa. Kupin pohjaan laitettiin vielä pilttipurkin kansi, estämään steariinin valuminen sydänlangalle tehdystä reijästä, jos teippi sattuisi pettämään (ja niin taisi käydä jokaisen kynttilön kohdalla). Steariinin jähmetyttyä kupin voi sitten repäistä pois kynttilän ympäriltä.

Sanottakoon vielä se, että teimme aiemmin kynttilöitä kertakäyttöshamppanjalaseihin. Niistä tuli turhan korkeita useimpiin lyhtyihin. Olen paljon tyytyväisempi tähän kahvikuppimalliin.







keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Karonkka

Väitökseni jälkeen tarjosin työkavereille ja perheenjäsenille perinteisin karonkka-illallisen. Piti tietenkin askarrella sinnekin vähän jotain kivaa, että tilasta tulisi hieman persoonallisempi. Kun nyt oli syksy, niin päätin tehdä koristeet sen mukaisiksi. Värimaailma oli puna-vihreä ja perustui täysin luonnosta sillä hetkellä saataviin materiaaleihin. Kukka-asetelmissa olikin enemmän marjoja kuin kukkia. Paikkakortteina toimivat viikkoa aikaisemmin prässätyt erilaiset puiden lehdet, joihin kirjoitin kultatussilla nimet. Proffa hauskasti totesi nimikylteistä, että kaikki pääsivät lehteen. Kuvat on otettu kamerakännykällä ja sen vuoksi resoluutio ei tosiaan päätä huimaa.